sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Valoa Variskukkulalla eli jo toiset ihanat Runotulet!


Kokemukset pienellä porukalla loppiaisena 2016 järjestetyistä ensimmäisistä Runotulista olivat sen verran mukavat, että taisimme jo saman tien päättää uusista Runotulista. Kysyttiinhän meiltä jo silloin, että onhan tämä myös ensi loppiaisena! Viimeksi saimme houkuteltua paikalle viitisenkymmentä kävijää paukkupakkaseen, tällä kertaa rohkenimme toivoa, että kävijämäärä siitä hieman kasvaisi.

Suunnitellen kohti tapahtumaa

Luotsiporukka keksi monenmoista ideaa siihen, miten Runotulista voisi tehdä vielä näyttävämmän tapahtuman, mutta koska budjetti oli edelleen nolla euroa ja useimmilla meistä aika kortilla ennen joulua, päätimme edetä suunnittelussa pitkälti edellisen tapahtuman pohjalta. Uutuutena oli idea värillisestä kankaasta tehtävistä "teltoista", joiden kankaan läpi valo siilautuisi varmasti kauniisti pimeään iltaan.

Ympäristöluotsiporukasta löytyi kymmenkunta tapahtumasta kiinnostunutta ja kokoonnuimme yhteen ennen joulua askartelu- ja suunnitteluiltaan. Eeva oli valmistautunut loistavasti valotelttojen rakentamiseen, miettinyt konstruktiota, hankkinut kankaita ja kerännyt valmiiksi pajunoksia, joista valoteltat (-tiipiit / -louteet) valmistuivat illan aikana tapahtumaa odottamaan. Itse runojen esillepanoon pystyimme nyt käyttämään parempaa materiaalia kuin viimeksi, sillä Ritva oli pelastanut uusiokäyttöön eräästä toisesta tapahtumasta yli jääneitä A3-kokoisia kovia pahveja, ja siihen kokoon oli helppo tekstata tämänvuotiset runot.

Itse tuliksi varattiin Runotulille paitsi hyvin runot valaisevia ulkotulia, myös öljykynttilöitä ja tavallisia kynttilöitä. Lyhdyiksi oli varattu iso määrä lasipurkkeja ja varastossa oli jäljellä myös viimevuotisia lyhtyjä. Tarja lupasi tuoda myös jäälyhtyjä, mikäli pakkasta riittäisi.

Alueen käyttölupa, tapahtumalupahakemus ja tiedotusta

Koska tapahtumaa oltiin järjestämässä kaupungin maalle, päätimme olla kunnon kansalaisia ja hankkia maanomistajan luvan. Runotulilla olisi mahtavaa pitää myös nuotiota, mutta pohdimme, että se edellyttäisi varmasti isompaa luparuljanssia.

Niinpä Runotulista tehtiin Jyväskylän kaupungille tapahtumalupahakemus. Kuvaisin tätä episodia sanalla oppimiskokemus... Ensinnäkin, lupahakemuslomakkeen luo ei löydä ihan hetkessä kaupungin nettisivuilta (pitäisi tietää tasan oikea termi, jotta lomake löytyisi jkl.fi-sivuilta nopeasti haulla), niinpä seikkailin jonkin aikaa tapahtuman järjestäjille tarkoitetuilla sivuilla, ennen kuin onnistuin klikkailemaan itseni perille.

Tämä on se polku, jota pitkin olisi löytynyt alueen käyttöluvasta tietoa ihan suoraan.
Olisihan tuonne pitänyt hoksata heti mennä ;)

Sähköisen lomakkeen täyttäminen oli muuten ihan ok, mutta kun tulin kohtaan "Hyväksyn voimassa olevan taksan mukaisen laskutusperusteen" ja klikkasin taksat sisältävälle sivulle, nielaisin. "Luvan käsittelymaksu, ei käyntiä kohteessa" - alin taksa 83 euroa (veroton). Sellainen pieni ongelma, että meillä kaupungin vapaaehtoistyötä tekevillä luotseilla ei ole mitään kassaa, mistä edes tätä alimman kategorian maksua suorittaa. Hakemuksen tekeminen pysähtyi siihen, kunnes olin käynyt keskustelua parin kaupungin ihmisen kanssa ja saamani neuvon mukaisesti muotoilin hakemukseen, että "Mikäli luvasta aiotaan periä käsittelymaksu, pyydän ottamaan yhteyttä ennen lupapäätöksen tekemistä". Tämä antoi takaportin siihen, että jos lasku olisi tulossa, peruttaisiin lupahakemus ja sen myötä tapahtumakin. Tuntui mielenkiintoiselta, että kaupunki voisi hyvinkin laskuttaa omien vapaaehtoistensa järjestämästä ilmaistapahtumasta... 

Järki kuitenkin voitti ja ilo oli suuri, kun sähköpostiin tupsahti viesti, jossa vahvistettiin että maankäyttölupa oli myönnetty ja ilman mitään kuluja. Ihan reilua niin, sillä vielä tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, saavatko luotsit avustusta Runotulien materiaalihankintoihin.

Tapahtumasta tiedottaminen hoidettiin tuttuun tapaan: Jyväskylän ympäristöluotsit-ryhmän kautta luotiin Facebook-tapahtuma ja nettiin tehtiin tapahtumailmoitukset sekä kaupungin tapahtumakalenteriin että Keskisuomalaisen menoinfo-verkkopalveluun. Askarteluiltana käsin tehtyjä mainoksia ripustettiin esille Kortepohjaan ja lähialueille mm. kauppoihin.


Kaksi päivää ennen loppiaisperjantaita huomasin Runotulien päässeen Keskisuomalaisessa esille pelkkää menopalstaa paremmin. Toimittaja oli kuitenkin huumori-immeisiä tai ei ollut noteerannut lähipäivien sääennustetta, sillä vesisadetta ei todellakaan ollut luvassa - pakkasta oli varmasti tiedossa myös loppiaiseen asti!


Runotulet palavat!

Loppiaisperjantaina saimme yhdeksän ympäristöluotsin voimin sommiteltua Runotulien polut ja tulet paikoilleen noin tunnin kuluessa.


Sytkärit napsahtelivat ja tulitikkuja kului, kun öljykynttilöitä, ulkoroihuja ja tavallisia kynttilöitä sytyteltiin ja aseteltiin paikoilleen. Erilaisia liekkejä sytytettiin toistasataa!


Runotulet 2017 toivotti kävijät tervetulleiksi klo 18-19.30 (sopiva aika meidän järjestäjien kannalta, sen aikaa tarkenee aika paikallaankin ulkosalla, vaikka olisi kylmäkin). Runotulien runopolku sijaitsi edellisvuotiseen tapaan Variskukkulan laella, mistä pienet tulemme näkyivät kauas iltapimeässä.

"Variskukkula ei ole ollut koskaan näin kaunis!"
- Koiranulkoiluttaja, joka kiertää Variskukkulalla monta kertaa päivässä.-


Vähitellen väkeä alkoi tulla paikalle. Valkoisen lumipeitteen alla oli paikoin liukasta, mutta ikävä kyllä hiekoittaminen ei ollut mahdollista - siispä oli vain kuljettava hitaasti ja rauhallisesti, kuten Runotulien tunnelmaan sopii.

"Ei tunnu enää pakkanen!"
"Miten kaunista ja tunnelmallista!"
"Ihana tapahtuma"


Variskukkulan toisella puolella, siellä Vehkalammen puiston hiljaisemmalla puolella, olivat värikkäät valoteltat tai -tiipiit. Telttapolku oli tällä kertaa "vain" tunnelmapolku ilman runoja, mutta meillä heräsi jo ajatuksia seuraavia Runotulia varten...

Ympäristöluotsit Runotulilla: eturivissä vasemmalta oikealle Pirita, Eeva, Tarja, Satu ja Ritva, takarivissä Upe, Pauli, Heta ja Sirpa.
Kun kello löi puoli kahdeksan loppiaisiltana, aloitimme kynttilöiden ja tulien sammuttelun, sitten oli aika siivota kaikki tapahtuman jäljet pois. Tavoitteenamme oli jättää Runotulien paikalle vain jalanjälkiä lumessa ja uskoisin, että siinä onnistuttiin. Kaikki muut jäljet ovat toivottavasti vain lämpimiä muistijälkiä runoista, elävistä tulista ja kohtaamisista polulla.

Runotulilla kävi meidät järjestäjät mukaan lukien noin 120 henkilöä, mikä yllätti meidät iloisesti. Yleisömäärä siis yli tuplaantui! Näyttää vahvasti siltä, että Runotulet syttyvät myös loppiaisena 2018, joten siellä tavataan... Kiitos kaikille mukana olleille ja erilaisissa järjestelyissä auttaneille :)

Jalkaisin-blogin juttu Runotulista 2017

Ympäristöluotsien pikkujouluissa Huhtakarpalon laavulla


Perjantai-ilta, pikkujouluilloista paras. Kävelin marraskuun lopussa lumen kevyesti peittämää polkua Huhtakarpalon laavulle, Jyväskylän Huhtasuon Vuorilammen rantaan. Luotsikollegat Ritva ja Pauli olivat tehneet tulet valmiiksi odottamaan meitä ympäristöluotsien pikkujouluihin tulijoita. Samoissa merkeissä tapasimme tällä ihanalla laavulla jo vuotta aiemmin!


Aluksi jakauduimme pareiksi ja otimme kullekin parille lamput, minkä jälkeen kävelimme pienoisen miniluontopolun, meille luotseille erityisesti suunnatun. Rastitauluja koristivat heijastinnauhat, jotta näkisimme lampun valossa helpommin seuraavan rastin sijainnin.


Polkua oli hauska kulkea pimeässä, oman valaisimen valossa. Lunta maassa oli vain vähäsen, mutta se vähäinenkin lumihiutalekerros valaisi maastoa. Toki tähän kaupunkimetsään heijastuu myös oranssia valoa lähialueilta; ihan säkkipimeässä ei Huhtasuon-Kangaslammen maastossa pääse kulkemaan.


Teimme lyhykäisen kiekan varrella muutamia tehtäviä, muun muassa pohdimme ympäristöluotsin roolia, mitä haluaisimme luotseina tehdä ja voisimmeko vaikka mentoroida uusia ympäristöluotseja, jos heitä koulutetaan Jyväskylään lisää. 


Polkumietteiden jälkeen tuli aika siirtyä napostelemaan talvisia herkkuja laavun tulien äärellä. Kaikki olivat tuoneet paikalle nyyttärieväitä. Kuuma juoma lämmitti ja makkarat sun muut syötävät maistuivat. Pikkujouluillaksi taisi osua sen verran suosittu ilta pikkujoulusesongin keskellä, että kaikki ympäristöluotsit eivät päässeet paikalle, mutta ei se menoa haitannut.


Nuotiotuli loimusi, samoin komea jätkänkynttilä, jonka Ritva oli tuonut paikalle. Laulaa luikautimme myös muutaman joululaulun. Lauluvalikoimassa oli kuitenkin joitain sen verran outojakin lauluja, että lauleskelu oli välillä hieman epävarmaa. Mitenköhän tämän sanat ja sävel nyt menevätkään? Vaan ei se mitään, tunnelma oli tärkeintä!

Lämminhenkisen illan päätteeksi kävelimme hyvällä joulumielellä alas mäkeä Huhtakarpalon laavulta. Pikkujouluja voi aivan hyvin viettää ulkosallakin!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sukupolvien Lysti Leikkipolku - hetkiä polun varrelta



18.syyskuuta 2016 saimme viettää kaunista, syksyistä aamupäivää Sukupolvien Lysti Leikkipolku-tapahtumassa. Tämä kaikenikäisten maksuton leikkipäivä järjestettiin Jyväskylän Kehä Vihreällä, Harjun ja Mäki-Matin perhepuiston alueella.




Tapahtuma toteutettiin Koko Suomi leikkii -hankkeen (Leikkilähetti Ritva Vallinkoski) ja Jyväskylän kaupungin sekä monien muiden tahojen hyvällä yhteistyöllä. Myös osa Jyväskylän ympäristöluotseista oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumaa.  



Sukupolvien Lysti Leikkipolku oli aikamatka jääkaudesta nykyhetkeen ja oman suvun juurille. Tapahtumassa nähtiin, kuultiin ja koettiin mm. kirmaavia keppihevosia maastoesteradalla, ponirapsutusta, Killerin ravinuoret, puujalkoja (Creater)), uusia liikkumistapoja (MentalMove), aisti-, puu- ja leikkirasteja, lastipyöriä (Lastipyöralainaamo/ Japa ry), vanhanajan esineitä, kahvipapujen jauhantaa, käpylehmien tuunausta, juureksilla painantaa, hevosenkenkien ja aarteenetsintää, arvontaa, luolamaalauksia, jääkausiaiheinen tietovisa sekä Aikamatkaajan aikakoneen rakentaminen. Halutessaan sai ottaa itsestään/ perheestään kuvan mummolatyyliin, pysähtyä kuuntelemaan metsämenninkäisen puusatuja ja/tai Tuomo Rannankarin laulamia perinteisiä lastenlauluja. Myös Keski-Suomen luontomuseo (Vesilinna) ja Mäki-Matin perhepuiston kahvila olivat avoinna tapahtuman ajan. 


Tässä (linkki) kuvahetkiin polun varrelta:





Kaunis kiitos vielä kerran kaikille tapahtumaan osallistuneille meiltä ympäristöluotseilta! 

Terveisin, 
Mia V., ympäristöluotsi




 


 

maanantai 22. elokuuta 2016

LUOVAA LEIKKIÄ

Hetken töitä Viitaniemessä 5.-7.8.2016


Aurinkoruudun taiteilijat Tiina Ekosaari, Essi Nummelin ja Hanne Mari Laitinen houkuttelivat ympäristötaidetyöpajaan puistovyöhykkeelle Tuomiojärven rantaan Kehä Vihreälle kaupungin asukkaita läheltä ja kaukaa tekemään katoavaa taidetta ja laatimaan omia kommentteja ympäristöön, uima- ja venerannan väliseen puistoon ja pusikkoon. Sieltä löytyikin mielenkiintoisia juttuja, risua, kaarnaa, saniaisia, kukkia, marjoja, heiniä, sieniä, tuhkaa, heiniä, kiviä, jätöksiä sekä eläinasukkaita: lintuja, kaloja, oravia, pupuja, perhosia ynnä muita ötököitä.


Rantapusikko oli sopivasti rempallaan, venetolppia oli vaihdettu, oksia karsittu ja villiintynyttä kasvillisuutta ja mätäneviä kantoja. Luontoympäristöä kaupunkimiljöössä, joka muuntui moneen käyttöön helposti. Rannassa, veden ja maan rajavyöhykkeellä, oli välitila odottamassa työpajalaisia. Herkkä vesistö, josta juomavesikin  lähtee puhdistusten kautta janoisten laseihin. Paikka inspiroi varmasti pajalaisia, tarjosi mahdollisuuden tehdä pieniä ja vähän isompia teoksia erilaisiin yllätykselliinkin koloihin.



Osallistujia ilmaantui tasaiseen tahtiin, ohilenkkeilijöitä, aamu-uinnilla kävijöitä, rannalla bilettäjiä, saunaan saareen menijöitä, maahanmuuttajia, mummoja lastenlasten kanssa, ikäihmiä palvelutalosta ja erikokoisia perheitä, paljon ulkoilevia koiria sekä niiden taluttajia. Monet pysähtyivät ja ihmettelivät mitä on tarjolla, joku epäili jopa pilaavansa työpajan omilla ideoillaan, mutta myös kovin moni seurasi hiljaa vieressä ja läksi puuhamaan omiin oloihinsa pieniä teoksia. Ilo löydöistä ruokki mielikuvitusta ja toisten esimerkit saivat hymyn huulille. Sitä kautta parastettiin ideoita.


Herkistyminen ympäristön asioille vaatii aistien virittämistä ja keskittymistäkin. Luontaisesti ihminen järjestelee tikkuja, pujottelee ja heiluttelee lehtiä, seuraa muutosta, aistii tuulta, sadetta, ääniä sekä pinoaa kiviä. Parhaimmillaan soljuu flowssa niin, ettei huomaa muita ympärillään. Viettää hetken ihan omassa rauhassa. Stressitaso alenee heti ja pitempi oleskelu luovassa tilassa palauttaa, kuten sauna lenkin jälkeen tai rentoutus joogassa.


Vanha mestari Dewey jo tiesi, että Learning by doing eli tekemällä oppii parhaiten.  Pakko itse arvioida, mikä on sopivaa tai haitallista, luvallista ja soveliasta siihen ympäristöön?  Tai jopa laitonta? Ihan itse voi päättää myös, mitä esittää teoksella tai teolla. Haluaako kommentoida, osoittaa epäkohtia tai vain pysäyttää ohikulkijan kauneuden ihailuun. Ihmeellisistä epäpaikoista voi löytyä aarre tai jotain, mitä koskaan aiemmin ei ole huomannut ohikulkiessaan, vaikkapa kaarnakuviota puunrungossa tai nurmikon rajoja tai veden aaltojen muokkamaa hiekkapohjaa. Myös eläinten käyttäytymistä seuratessa löytyy usein hyviä ideoita, joita mestarit Da Vincistä lähtien ovat käyttäneet taiteessaankin.


 Ympäristötaiteilija joutuu myös miettimään, millä kiinnittää huomiota. Teoksilla voi myös olla sanoma, jolloin vaikuttamistyö voi olla hyvin hienovaraista, monia kysymyksiä herättävää. Hyvin luonnollisesti myös eettisiä kysymyksiä tulee esiin pohdittavaksi.



Työryhmäläiset olivat itsekin olleet luonnon vaikutuksista innostuneita. Luova leikki rannalla toi hyvää oloa ja ruokki muutenkin luovuutta. Kun se on mahdollisimman vapaata ja rentoa, ilo on pinnassa. Sen huomasi helposti myös isollistujista, ilo hyrisi, joillakin soljui tanssiaskeleet - toinen pisti juoksuksi innoissaan. Luonnossa oli lupa olla vain. Mutta siellä kyllä harrastettin paljon muutakin: kiipeämistä, roikkumista, tarrautumista, lepatusta, liplatusta, kirkumista, juttelua, huohotusta, piilottelua, rapinaa, kumahduksia, viuhuntaa, myhäilyä, laulelua, rummutusta, loikkimista, astelua, litinää, ropinaa, jyrähdyksiä, salamointia, paistetta, katkomista ja välillä katoamista puskiin.


Viimeisenä  päivänä loppubileisiin tuli mukavasti ihmisiä ja yhdessä tehtiin puuhun teos, jolle myös sävellettiin biisi. Lämmin kiitos kaikille ja eritysesti ohjelman keksijöille, yhdessä oli hienoa päättää työpaja. Teokset jäivät sinne vielä seuraavaksi viikoksi ihmeteltäviksi ja seurattaviksi.



Työpajassa kävijöitä oli varmaan yli 120 ja teosten määrää ei kukaan pystynyt kunnolla laskemaan, koska ne todellekin katosivat hetken päästä. Pääasia kuitenkin oli yhdessä ihmettely, mitä kaikkea sitä ihminen keksiikään poimia luonnosta muiden löydettäväksi.



Muutama poiminta osallistujilta, joita paikalliset DaVincit lausuivat innoissaan:

Tässä tarvitaan zeniläistä asennetta.
Mistä me löydettäis purje?
Ihanaa, mää pääsen kohta taiteileen!
Mä haluan tehdä pesän!
Teippihän ei ole luonnonmateriaalia.
Tää on NIIN hauskaa!









video



Lisää kuvia:
Aurinkoruutu -blogissa & tapahtuman sivulla Hetken töitä tapahtumassa

Vinkkejä ympästötaisteesta:

MSLn ympäristötaidesivut

Ympäristötaidetta

Ympäristökasvatusta


Aurinkoruudun puolesta,

Kulttuuri- ja ympäristöluotsi 
Hanne Mari Laitinen




keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesäretkeillen


Ympäristöluotsien ihka ensimmäinen kesäretki suuntautui heinäkuun helteillä Jyväskylän Leppälahden maisemiin paikallisluotsi Riitan johdattelemana. Retkipäivää arvoimme koordinaattorimme Piritan johdolla muutamaan otteeseen. Sateet ja ukkosmyrsky ennusteet sääkartoissa olivat siirtäneet retkipäivää kerran jos toisenkin mutta vihdoin koitti aurinkoinen retki-iltapäivä. Aurinko oli porottanut koko päivän pilvettömältä taivaalta ja hiki virtasi, kun saavuimme Riitan ja hänen miehensä pihamaalle ihastelemaan heidän valtakuntaansa. Tällä pihamaalla näkyi tekemisen riemu ja kädentaidot. Pienen puutarha- ja pihamaa esittelyn jälkeen siirryttiin, seuraavaan Leppälahden luonto kohteeseen, Leppälahden Luolavuoren Tonttuluolalle.

Niin ne säät yllättävät luonnossa tallustelijan. Juuri kun aloittelimme pientä patikkaa luolalle alkoi reipas kesäsade vilvottelemaan retkeilijöitä hikisen päivän päätteeksi. Harva oli arvannut varautua sadevarusteilla, joten olimme koko joukko kuin kylvetyt kissat sateen jäljiltä mutta ”minkä kesä kastelee sen se myös kuivaa”. Onneksi hellemekko kuivui suht nopiaan auringon lämmittäessä loppuillan.

 
Osa porukasta oli osannut varustautua ihan ammattilaisten ottein luolakäyntiä varten, koskapa oli kypärää, polvi- ja tissisuojaa, otsalamppua ja rymyvaatetta konttailua varten. 





Luolan suuaukko on sen verran matalalla, että pystypäin siitä ei voi käydä vaan täytyy käydä konttaus asentoon ja pyllyä alaspainaen ketkutella itsensä sisälle, jossa voi jo nousta aikaihminenkin seisomaan. Retkeläisten mukana oli myös minun neljäveeni mukana, jolta luolaan rymyäminen kävi suht vikkelään, kunhan ensin rohkaistui äidin perään aurinkoisesta, mutta samaan aikaan sateisesta, ulkoilmasta pimeään ja märkään luolaan. Monenlaista pyllyn vetkutusta saatiin todistaa luolan suulla kuin myös varustuksen suhteen antaisin kyllä täyden kympin hellemekossa, polvisuojin ja kypärin varustetulle retkeläiselle. Tunnelma luolassa oli sateisen märkä, koska taivaalta putoilevat sadepisarat lorisivat kallion raoista suoraan luolan sisälle. Tarina kertoo oravasaarelaisten käyttäneen luolaa piilopaikkana sota-aikaan. Näkösuojaa luola varmasti antoi mutta sadesuojaksi en sitä kelleen suosittele. Sen verran lätäkköä luolan lattialle syntyy sateisina päivinä.

Tonttuluola oli minun ensimmäinen luola käyntini ja innostuinkin tästä tulevina aikoina koluamaan muutkin lähitienoon luolat, joita on esitelty mm. vuonna 2015 julkaistussa Suomen luolat kirjassa. Leppälahden Luolavuoren Tonttuluola on mm. yhtenä luolakohteena kirjassa, samoin Retkipaikka.fi esittelee Tonttuluolan blogissaan. http://retkipaikka.fi/vapaa/jyvaskylan-luolavuoren-luola/.

Vaatteet ja kuontalot märkinä, suupielet sinisinä mustikoista, reippaina ja innokkaina kävelimme takaisin autoille ja suuntasimme illan toiseen kohteeseen: Leppälahden eräkeskukseen. Vuonna 2005 valmistunut Leppälahden eräkeskus toimii metsästysseura Leppälahden Paukkupeikot ry:n tukikohtana. Meillä oli esittelemässä ja kertomassa paikan historiasta Paukkupeikkojen edustajana tällä kertaa toiminut Marika Lehtomäki. Tarkemmin Eräkeskus hankkeen perustamisvaiheista voi käydä lukemassa Paukkupeikkojen kotisivuilta, historiaa kohdan alta.(http://www.elisanet.fi/leppalahden_paukkupeikot/historiaa.htm)


Eräkeskus on mainio paikka esimerkiksi kokoustamiseen tai vaikkapa synttärikemujen järjestämiseen. Keskuksen tiloja voi varailla Paukkupeikkojen kotisivujen kautta mutta eräkeskuksen kota on kaikkien vapaasti käytettävissä kaikkina vuodenaikoina. Itse tulen paikalle suuntaamaan vähintäänkin ensivuoden laskiaisen aikaan, jolloin viereisellä mäellä järjestetään jokavuotinen laskiaistapahtuma. Keskuksen viereltä menee myös hyvälumisina talvina kyläläisten ylläpitämä n. 10 km:n hiihtolatu.


Kodassa virittelimme tulen ja makkarat paisteltiin hiilloksella. Omien eväiden syönnin ohella katselimme maastokarttaa Leppälahden tienoilta. Paljon olisi vielä jokamiehen oikeudella tutkittavaa ja koluttavaa pitkin poikin Leppälahtea. Ilta oli jo sen verran pitkälle ehtinyt, että päätimme siirtää Leppälahdella sijaitsevalle Ukonvuorelle vierailun toiselle kertaa. Jahka tästä syksyn kiireet saadaan alkuun niin seuraava kohde onkin Jyväskylän Ukonvuoren laelle luonnonsuojelulain nojalla suojeltu rauhoitusalue, jossa sijaitsee erikoinen kivimuodostelma. Historian ja puiden lehtien havinaa luvassa vielä siis myöhemminkin.