tiistai 30. tammikuuta 2018

Runotulet loimusivat taas loppiaisena 2018

Tunnelmia runopolun varrelta 


Runotulet syttyivät 6.1. Variskukkulan kylkeen. Tiimi oli kokoontunut muutaman kerran valmistelemaan ja suunnittelemaan tapahtumaa lähimaastoon ja Upen innoittamana askartelemaan taas runoja. Uutuutena oli tällä kertaa ympäristöluotsien ihan omat  luontoaiheiset runot, joita oli kerätty kokoon useampi kymmen. Niistä arvoisa jyrytystiimi (KIITOS Eeva, Tarja ja Pirita!) valitsi 12 Runotulille ensiesiintymiseen. Upe toimi ryhmän vetäjänä, hoiti tiedotuksen, tekstasi runot, hankki kynttilät ja muut oleelliset tarvikkeet sekä lämmittävän padan, jossa paloivat oikeat koivuklapit. Vaikka keli oli suotuisan lämmin, jopa lumilyhtyjä syntyi pikavauhdilla, varpaita palelsi ja huput päässä opastimme kulkijoita paikalle. 

Tunnelma on hieno, tuuli heilutti hennosti puita, lumi narisi, hanki upotti, puro solisi  ja ihmiset liikkuivat uteliaasti ja tekivät omia polkujaan puiden väliin. Runotulet on hyvän mielen tapahtuma, jossa voi rauhassa aistia yksin tai kaksin, pysähtyä hetkeksi ja katsoa väliin puronvartta, jonka helposti ohittaa. Luonto avaa aistimme taitavasti ja ohjaa sisäänpäin.

Jo perinteiseksi muodostunut loppiaistapahtuma keräsi taas toista sataa kävijää noin kolmen tunnin aikana. Jotkut olivat mukana jo kolmatta kertaa. Kiitoksia satoi ja joitakin kehittämisvinkkejä tuli, mutta todettiin jälkeen päin että yksinkertainen idea ei kaipaa markkinameininkiä, rauhoittuminen runojen ja tulien ääreen sekä  runomaistiaiset kotiin viemisiksi riittävät hyvin konseptiksi. Tai sitten ei, kuka tietää, mitä vielä keksitään seuraavalla kerralla, jotain uutta varmasti on tulossa loppiaisena 6.1.2019.
       




               
                         

                               Lisää kuvia linkistä


                               Tiimi kiittää kaikkia Runotulilla kävijöitä!



                                Kiitos Upe, tapahtuman organisaattori!


Teksti: Hanne Laitinen, kulttuuri- ja ympäristöluotsi. 
Kuvat: Mia Vedenoja, ympäristöluotsi.  










 



maanantai 1. tammikuuta 2018

Avokadoasiaa




Avokadosta on tullut trendin kautta suosittu hedelmä myös meillä Suomessa. Suomeen avokadoja tiepahtelee Latinalaisen Amerikan maista, Perusta, Chilestä, etelä-Afrikasta sekä tietysti kaikkein eniten avokadoja tulee Suomeen Espanjasta, joka on meitä lähin niitä viljelevä maa. Avokado ei siis ole mitään lähiruokaa.

Avokadon viljely on aiheuttanut aina vain yltyvää metsien hakkaamista viljelysalueiden tieltä. Metsiä kaadetaan mm. Meksikossa vuosittain ainakin tuhat hehtaaria avokadopuiden tieltä, pienviljelijöiden toimesta laittomin hakkuin. Suomeen Meksikon avokadoista kulkeutuu vain jokunen. Perussa sekä Espanjassa ovat haasteena paitsi viljelysmaiden laajeneminen holtittomasti teollisen tuotannon käyttöön myös Chilen on raportoitu Perun ohella kärsivän pohjaveden ylikäytöstä muun muassa avokadon viljelyn vuoksi. Moni tehomaatalous alue ympäri maailman aiheuttaa samaa pohjaveden liiallista käyttöä ja Espanja ei ole tässäkään poikkeus.

Avokadon viljely aiheuttaa paljon haasteita mutta avokadoista en minäkään kehota kenenkään luopuvan kokonaan. Avokadon kohdalla sen satokausi on kuluttajien onneksi käynnissä aina jossain päin maailmaa. Avokado rahdataan Suomeen yleensä raakana ja jälkikypsytetään hedelmävarastossa. Kuluttajalle on kaupoissa monipuolista tarjontaa myös hedelmien suhteen. Voisiko tuosta tarjonnasta etsiä omat suosikkinsa ja vaihdella niiden kulutusta määräajoin. Ruokavalio monipuolistuu ja tulee virkistävää vaihtelua.

Laajamittaisesta avokadonviljelystä sanotaan, että se voi olla ekologisesti kestävää ja monin paikoin näin jo onkin. Itse lisäisin tuohon väitteeseen pienen sivu kysymyksen, että voiko tehomaatalous ikinä olla ekologisesti kestävää? Mutta nykyisillä kriteereillä edelleen näin sanotaan asian olevan ja paljon on kiinni siitä, miten tarkasti hallitukset ja suuret yhtiöt valvovat ympäristörikkomuksia.

Tehomaatalous on tuonut Perun Ican laaksoon täystyöllisyyden, ja kaupungin liike-elämä on vilkastunut paljon. Monen perheen päivittäinen elanto on siis kiinni sinun kausittaisesta avokado annoksestasi. 

Siksipä kuluttajilla on suuri vastuu töniä omilla valinnoillaan hallituksia ja monikansallisia yrityksiä oikeaan suuntaan kohti kestävästi viljeltyjä hedelmiä sekä vaatimalla kaupoilta ja vähittäiskauppaketjuilta tarkempia tietoja tuotteista sekä niiden tuotantoketjuista.

JK. Oletko jo ottanut vuoden 2018 vegaanihaasteen vastaan? 




maanantai 27. marraskuuta 2017

Ämpäreitä?



Loppuviikosta niitä taas saa, nimittäin ilmaisia ämpäreitä! Tulevana perjantaina, 1.12., jaetaan Jyväskylän uuden kierrätystavaratalon 50:lle ensimmäiselle innokkaalle ämpäreitä yllätyksen kera. Melkoisen vastustamaton mainoslause: Ilmaisia ämpäreitä jaossa!” . Tuo kikkakolmonen on lähtöjään erään suomalaisen tavaratalon avajaisista, ympäri ämpäri suomenmaan, valitettavan monena vuonna peräjälkeen. Mielenkiintoista sinällään olisi ruveta pohtimaan, mikä saa ihmiset lähtemään liikkeelle ja jonottamaan parineuron ämpäriä, vieläpä tuiskussa ja räntäsateessa. Ehkäpä se yllätys, koska olemme(ko?) yllytyshullua kansaa.  

Ämpäreitä on tehty pellistä, sinkistä ja puusta. Nykyään ämpäreitä valmistetaan useimmiten muovista. Ämpäri on käypä käyttötuote monelle marjastajalle, mökkiläiselle, betonitöiden harrastajalle ja hiekkakakkujen tekijälle. Toivoa sopii, että jokaisella tulevalla ilmaisämpärin onnellisella omistajalla siintää jo varhaisen aamun tunteina tuo jalo käyttötarkoitus, mihin tulee ämpärinsä valjastamaan. Eikä suinkaan ajatuksella ja periaatteella: ”Kun ny ilmatteeks sain, niin otin!”.

Jokainen tuote on lähtökohtaisesti jätettä. Suomen jätelain ja EU:n jätedirektiivin mukaan 
jätehierarkia eli etusijajärjestys 
määrää, 

että jätteen syntymistä pitäisi pyrkiä välttämään ja jos jätettä syntyy, tulisi se pyrkiä käyttämään uudelleen. Jos kumpikaan näistä ei ole mahdollinen ratkaisu, tulee jäte ensisijaisesti kierrättää ja vasta toissijaisesti hyödyntää energiana. Jätettä poltetaan Suomessa satoja tonneja valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitetta enemmän. Kierrätystavoitteet sen sijaan eivät täyty, ja jätteenpoltto on syönyt kierrätykseen päätyviä raaka-aineita. Muovituotteiden osalta ainut kierrätys muoto on tällä hetkellä jätehierarkian toiseksi alimmalla askelmalla eli muovituotteet menevät sekajätteen mukana polttoon. Jätteistä tulisi pyrkiä ottamaan talteen mahdollisimman paljon arvokkaita raaka-aineita, jotta pystymme säästämään luonnonvaroja.

Muovituotteiden imago on huono. Muovituotteet ovat huonosti kierrätettäviä, pakkaukset ovat välittömästi jätettä, muoviset tuotteet ovat useimmiten suht lyhytikäisiä sekä niiden aiheuttama kemikaali altistus, elintarvikkeiden yhteydessä, on viime vuosina noussut esille. Muovijätettä syntyy paljon, koska muovi on huokeaa valmistaa. Maailmanlaajuisesti on herätty luontoon joutuneeseen  mikromuoviin
joka on merkittävä ympäristöongelma. Mikromuovi kulkeutuu ravintoketjussa pienimmästä meri matosesta ylimmälle askelmalle eli ihmiseen, aiheuttaen matkansa varrella runsaasti tuhoa.

Kuluttajien käytöstä syntyvää muovituote -jätettä on vaikeaa kierrättää uusiomuovin raaka-aineena. Muoveja on niin monta lajia, että erilaatuiset muovit pitäisi lajitella, mikä ei ole toistaiseksi taloudellisesti kannattavaa ja kuinka tarkasti ja hyvin mahtaa olla teknisesti mahdollista. 

Muovipakkaukset saatiin 
tuottajavastuun 
piiriin vuoden 2016 alusta.  

Tähän mahdollisuuteen kierrättävät kansalaiset ovat tarttuneet yllättävän aktiivisesti ja iloisin mielin. Joskin siinä on vielä rutkasti kehitettävää vaikkapa kierrättäjän kannalta. Pakkausmuovia ei kannata iloisen kierrättäjän rahdata erillisellä autokyydillä kierrätyspisteelle, jottei yksittäisen autoreissun hiilijalanjälki pyyhi kierrätyksen iloa ja hyötyä pois.

Toivottavasti tulevien ilmaisämpäri -tempausten ämpärit ovat sentään pakkausmuovista saatua kierrätysmuovia, jottei luonnonvaroja näiden tempausten osalta entisestään hukata. Seuraavalla tempauksella voisi olla mahdollisesti kierrätystekstiileistä ommeltuja kestokasseja? 
Kiertotalous kannattaa
Mitä enemmän saamme raaka-aineita kiertoon, sitä vähemmän meidän täytyy kajota luonnonvaroihin.


JK.

Kulutuksesta puheen ollen..
Meillä Jyväskylässäkin vietettiin rytmikkään rumpuryhmän ja iloisen metsänväen saattelemina perjantaina, 25.11., vuosittaista 
Älä osta mitään! –päivää. 
Päivän tarkoituksena on haastaa jokainen miettimään omia kuluttamistapojaan, kuluttamiseen liittyvää päätöstentekoaan ja impulsiivista kuluttamista sekä pyrkimään kohti ekologista tavaroiden ja aineettomien palveluiden käyttöä. Minkä tahansa tuotteen hankkijan tulisi jo perustarpeita miettiessään tiedostaa, että 
jätteen synnyn ehkäisy 
on kaikkein 
tärkeintä
Kuluttamista ei pitäisi nähdä itseisarvona. Monen kulutushysteriassa elävän tai muuten kulutusyhteiskuntamme jäsenen ei tulisi sotkea omia halujaan perustarpeisiin. Kulutusvapaata loppuvuotta!










keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ympäristöluotsit istuttivat tulevaisuuden kuusen

Jyväskylän ympäristöluotsit saivat syyskuussa istuttaa Tulevaisuuden kuusen, yhden Suomi 100 -juhlavuoden kuusentaimista.


Paikkaa tulevaisuuden kuuselle etsittiin jonkin aikaa Kehä Vihreältä, jonne olimme saaneet luvan puun istuttaa. Lopulta sopiva paikka kuusentaimelle löytyi Tuomiojärven rantamaisemista Viitaniemestä, nurmikon laidalta.


Tulevaisuuden kuusen istutustilaisuus järjestettiin 13.9.2017 klo 18 Viitaniemessä. Paikalle kokoontui pieni, mutta innokas joukko ympäristöluotseja ja saimmepa myös muutaman hengen yleisön juhlistamaan tapahtumaa kanssamme.


Pieni kuusentaimi ei tarvinnut syvää kuoppaa, joten istutus kävi vaivattomasti. Etenkin siksi, että kaupungilta oli ystävällisesti jo käyty laittamassa yhdessä sovittu kuusen istutuspaikka valmiiksi.



Kuusi sai uuden kotinsa somisteeksi pihlajanmarjahelmet, jotka ympäristöluotsit olivat askarrelleet tätä kepeän juhlavaa tilaisuutta varten. Eihän sitä nyt ilman koristeita...


Tulevaisuuden kuusen istutus olikin varsin sydämellinen tilaisuus!


Tulevaisuuden kuusilla on oma tarinansa. Kiitos omasta kuusentaimestamme kuuluu yhteistyökumppanillemme Kehä Vihreälle, joka kustansi taimen ja 4H-yhdistykselle, jonka kautta itse taimi saapui kautta (kiitos ympäristöluotsi Ritva!). Ympäri Suomea tänä vuonna maan 100-vuotisjuhlan kunniaksi istutetut puut ovat sukua Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 istutetulle kuuselle. Vuonna 1967 istutettiin samaisen Itsenäisyyden kuusen siemenistä Kotikuusia ja nyt on istutettu näitä Tulevaisuuden kuusia. Mitähän sitten 50 vuoden päästä?


Laulaa luikautimme kuuselle yhdessä Keski-Suomen kotiseutulaulun. Pirita oli juhlan kunniaksi sonnustautunut upeasti kansallispukuun!


Kohotimme puullemme myös onnittelumaljat teekupillisilla. Toivokaamme pitkää ikää nimikkopuullemme.

No entä miten tulevaisuuden kuusi voi muutama viikko istuttamisen jälkeen?


Hengissä ollaan...


Kestänee vielä joitakin vuosia, ennen kuin Jyväskylän ympäristöluotsien istuttama Tulevaisuuden kuusen latva yltää yhtä korkealle kuin sen vieressä seisova, komea Tulevaisuuden kuusen kyltti ;) Täytyypä pitää hentoa kuusentaintamme silmällä, toivotaan että se selviää hyvin nyt alkavasta talvesta.

Kiitokset vielä yhteistyökumppanillemme Kehä Vihreälle, erityisesti Mervi Vallinkoskelle, ja kaikille mukana olleille sekä kuusiprojektiin myötävaikuttaneille!

Kuvat: Upe Nykänen & Pirita Korpivaara.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kuukanpään kulttuurimaisemaa kurkkaamassa


Ympäristöluotsiporukka kävi to 31.8. pienellä iltaretkellä Jyväskylän pohjoispuolella Puuppolassa. Pauli tuntee Kuukanpään seudun maisemineen erinomaisesti - onhan hän sieltä kotoisin - ja hän oli heittänyt ilmaan idean kaikille avoimesta, opastetusta bussiretkestä tähän hienoon kulttuurimaisemaan. Niinpä lähdimme alueelle tutustumisretkelle ja samalla suunnittelemaan tulevaa.


 Mukaan saimme myös Paula Salosen Pro Agrialta Kulttuuriympäristö näkyväksi (KYNÄ) -hankkeesta. Paula toi mahtavasti mukanaan hyvät kartat, joiden kautta tämä useimmille entuudestaan  tuntematon alue alkoi hahmottua paremmin.

Keski-Suomen liiton arvioinnissa 2016 on todettu että Kuukanpään kulttuurimaisema (940 ha) kuuluu valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden arvoluokkaan.
"Kuukanpään kulttuurimaisema on helposti hahmottuva maisemakokonaisuus, jossa yhdistyvät keskisuomalaisen maaseutumaiseman tyypilliset elementit: järvi, rantapellot sekä niitä reunustavat metsäiset vuoret. Alueen viljelysala on pysynyt yhtenäisenä ja maisemarakenne tasapainoisena. Punavuoren arvokas geologinen kohde ja Tervajärven luonnonsuojelualue edustavat alueen luontoarvoja."

Sää oli tuona torstai-iltana hitusen sateinen, joten olimme liikkeillä sadekamppeiden kera. Pauli tarinoi meille seudun ominaispiirteistä ja mm. lähellä olevasta Karjalan evakkojen asutustilojen alueesta.



Pysähdyimme pariin otteeseen soratien laitaan makustelemaan maisemaa Lehesjärven ja Punavuoren suuntaan ja ihastelimme alkusyksyistä viljapeltoa, jonka keskeltä joku bongasi yhtäkkiä kauriin (joka säntäsi meidät havaittuaan äkkiä tiehensä).


Lehesjärven rantamaisemista jatkoimme retkeä Jylhänperän suuntaan ja edelleen vielä Halsvuorelle, jonka kalliomaalaukset oli vielä käytävä katsomassa.



Saimme autot tien laitaan ja kävelimme suon laidan osin kosteaa polkua pitkin Halsvuoren upeiden kallioiden juurelle maalauksia etsimään.


Kallioseinämän juurella sai liikkua varovasti...



Pian löysimme oikean paikan ja ainakin yksi maalaus tuli varmasti tunnistettua. Se hieman ihmetytti, että kalliokiipeilijöiden reitti näytti kulkevan ihan muinaismuisto-kalliomaalauksen paikan kohdalta... Toivottavasti kiipeilijäyhteisö muistaa olla varovainen, että maalaukset eivät kärsi :)

Retki-illan päätti evästuokio lähialueen kodalla, missä turinoimme vielä hetken ennen kaupunkiin paluuta. Nuotio tosin jäi haaveeksi, sillä emme olleet älynneet ottaa omia polttopuita matkaan. Totesimme yhteistuumin, että Puuppola on hyvinkin uuden retken väärti. Julkisilla liikennevälineillä ei retkeä ole ihan helppo tehdä (tai kävelymatkaa tulee rutkasti), joten aiomme edistää ajatusta opastetusta bussiretkestä keväälle 2018, toivon mukaan yhdessä KYNÄ-hankkeen kanssa!
 
Nelostien länsipuolelta löytyy Kuukanpään kanssa samoilta korkeuksilta Puuppolantien ympäristöstä myös maakunnallisesti arvokas Puuppolan maisema-alue (717 ha), joten täällä noin reilut 12 km Jyväskylästä pohjoiseen kannattaa käydä maisemia ihailemassa.

Jos kunto antaa myöten, sopivat sekä Kuukanpään että Puuppolan kulttuurimaisemat erinomaisesti pyöräretken kohteeksi. Kahviloita ei taukopaikaksi Puuppolasta löydy, mutta Jyväskylästä Tikkakoskelle johtavan "vanhan Saarijärventien" varressa on joka päivä avoinna oleva lähikauppa Rita (Puuppolantie 531) ja siellä voi pysähtyä välipalalle.

maanantai 28. elokuuta 2017

KOKOUSTETAANKO LAAVULLA?




                                                                                                                                        20.8.2017

Mukavia fiiliksiä Huhtasuon laavulta


Olimme maanantaina 14.8. pitämässä SPR Kuokkalan osaston (toiminta-alueeseen kuuluu myös Huhtasuo) hallituksen perinteistä syyskauden avausta Huhtasuon Vuorilammen laavulla. Sää oli tämän kesän huippua: iltapäivän aurinko säteili kirkkaalta taivaalta ja lempeä tuuli leyhytteli molempia hiuksiani.

Olin paikalla hyvissä ajoin ennen kokouksen alkua ja sain rauhassa viritellä makkaratulet nuotiopaikalle. Kuin nuotion kutsumana paikalle alkoi kokoontua väkeä, pääasiassa lapsiperheitä niin suomalaistaustaisia kuin maahanmuuttajiakin nauttimaan viime viikoille harvinaisesta kesäsäästä ja laavuympäristön tunnelmasta.  


Tulihan sitten oma kokousväkenikin juuri, kun makkarat olivat sopivan kuumia ja meheviä. Sopu antoi sijaa ja saimme makkarat ja kokouskahvit nautituksi laavupaikan tukevan pöydän ääressä. Nopea laskenta antoi tulokseksi, että väkeä oli alueella parhaimmillaan yhteensä yli kolmekymmentä, joista lähes puolet lapsia.

Saimme ”rauhoitetuksi” laiturille kokouspaikan ja käsittelimme kokousasiat leppoisen vauhdikkaasti samalla seuraillen, että rannalta vauhdikkaasti laiturille pyrähtelevät lapset pysyivät kaiteiden sisällä.


Olin ihan fiiliksissä: onnistuin hyvin kokousvalmisteluissa, mutta ennen kaikkea iloitsin siitä, että muutakin väkeä oli niin paljon sulassa sovussa nauttimassa Suomen kesästä. Olinhan itse ollut muutama vuosi sitten yhtenä ”Hyvinvointia Huhtasuolle”-hankkeen talkoolaisena rakentamassa laavua. Saatoin hyvillä mielin todeta, että niissä talkoissa ”turha työ ei mennyt hukkaan”.


Nyt taas jaksaa jatkaa ympäristöluotsinakin kohti uusia seikkailuja esimerkiksi tällä laavulla 13.9. klo 12 alkaen Taideapteekin Senioritapaamisessa. 

Terveisin lähilaavulta

Pauli Puttonen
Kulttuuri- ja ympäristöluotsi

torstai 24. elokuuta 2017

Aistit avoinna


Törmäsin kuluvan vuoden keväällä, tuttavani Miian vinkistä Kulttuuriympäristöjen tutkimuksen opiskelijoiden kenttätyöblogiin (https://kivikoskiblog.wordpress.com/). Miia oli toukokuun huitteilla osana inventointileirin aistiryhmää Isojärven kansallispuistossa, Heretyn luontopolulla. (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/24/aistiseikkailu-isojarvella/)

Seuraavassa tekstissä Miian tunnelmia ja sanallista kuvailua tuossa hetkessä, Heretyn luontopolulla.



Uinuvan Isojärven lumoissa

Hiljaisuus.

Suhinaa, askel ja toinen. Juuri, käpy. Lits ja lots.

Metsän vihreä sammalpeitto peittää kaiken alleen. Lasken käteni vieressäni olevan suuren sammaloituneen kiven pinnalle. Silitän kiven kosteaa sammalturkkia. Kuvittelen kiven kehräävän tyytyväisenä. Pienet kellastuneet havunneulaset sammaleen joukossa pistelevät kylmästä kohmettuneita sormiani. Nostan käteni ja vedän syvään henkeä, yrittäen saada sieraimiini metsän tuoksun, mutta haistan vain jään ja kylmyyden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vieno tuuli käy puiden latvoissa ja erotan hennon narinan. Olen liikkumatta ja kuuntelen tarkkaan. Narina voimistuu, hiljenee ja häviää, kunnes se taas voimistuu. Kuin puiden oma kehtolaulu metsälle. Haluaisin heittäytyä viereiselle kirkkaan vihreälle sammalmättäälle ja jäädä makaamaan sille. Olla vain hiljaa paikallaan ja sammaloitua yhdeksi osaksi tätä upeaa kokonaisuutta. Tulla osaksi tätä metsää ja tietää, mitä se tietää. Olla osa sen mystisiä salaisuuksia.

Jatkan kuitenkin matkaani, vastustaen tätä piilevää kiusausta. Katsellessani sammalpeiton pyöreitä ja salaperäisiä muotoja en voi olla miettimättä, moniko muu minua ennen on kokenut samaa houkutusta ja lopulta todellakin sammaloitunut osaksi tätä metsää? Jäänyt ikään kuin metsän loukkuun? Voisiko tuon sammalpeitteen alla olla ihmisen pää tai käsivarsi? Vai onko sammaleen alla sittenkin vain kivi, kanto tai puun oksa? Ajatus on pelottavan aavemainen, mutta samalla hämmentävän rauhoittava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruskeat kuolleet koivun lehdet kahisevat kenkieni alla. Ne kertovat oman tarinansa vihreästä kasvusta ja kuihtumisesta. Lehdet ovat kasvaneet kukoistaakseen ja nyt ne ovat muuttumassa hiljalleen takaisin maaksi. Takaisin ravinnoksi oman äitipuunsa juurille. Lakastuneet lehdet kertovat elämänkiertokulusta, jota meistä jokainen noudattaa. Kasvamme kukoistaaksemme ja lakastuaksemme, aivan kuten nämä kuivuneet lehdet jalkojeni alla.

Nyt puut odottavat harmaina ja kylminä uusia silmuja tulevaksi. Puut odottavat, linnut odottavat, metsän tuoksut odottavat ja jopa muurahaiset ja muut hyönteiset odottavat. Koko metsä odottaa. Tuntuu kuin se nukkuisi pysähtynyttä ikiunta. Metsä uinuu omaa Ruususen untansa, odottaen kevään ensimmäistä suudelmaa herättämään sen taas eloon.

Yhtäkkiä kuulen pajulinnun ujon laulun. Yritän taltioida sen, mutta lintu on turhan ujo ja lopettaa laulunsa, kuin se tietäisi aikeeni. Kirkas ja lämmin auringon valo siivilöityy oksiston läpi metsään, antaen lupauksen kevään tulosta. Valo kutsuu varjot leikkimään kanssaan. Haluaisin yhtyä mukaan leikkiin, mutta en osaa muuta, kuin ihastella ja yrittää ikuistaa tämän leikin elävänä mieleeni ja kameralle. Miten varjot pitenevät ja lyhenevät ja miten valo saa sammaleen loistamaan kirkkaana kuin smaragdi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiljaisuuden rikkoo kirkas puron solina. Musta ja jäätävän kylmä vesi solisee purossa kovaa vauhtia. Äkkiä tunnen kovan pohjoistuulen viiman kasvoillani. Tuuli ujeltaa ja tuo mukanaan raekuuron. Plop plop plop plop. Rakeet tanssivat iloisesti osuessaan olkapäilleni ja maahan kuivuneille lehdille. Sitten yhtä nopeasti kuin se alkoi, raekuuro loppuu ja jään ihastelemaan ruskealle polulle langenneita valkoisia helmirykelmiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kauanko olen ollut täällä? Mitä kello on? En tiedä. Jos en tietäisi, en välttämättä osaisi edes sanoa, mikä vuodenaika nyt on. Aika on metsässä häilyvä käsite. Täällä vallitsee ikuisuus. Ei ole mennyttä tai tulevaa. On vain tämä hetki, joka sitoo minut osaksi tätä metsää. Ja se hetki on ikuinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Teksti ja kuvat Miia Heikkilä (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/19/uinuvan-isojarven-lumoissa/)