LUOVAA LEIKKIÄ

Hetken töitä Viitaniemessä 5.-7.8.2016

Aurinkoruudun taiteilijat Tiina Ekosaari, Essi Nummelin ja Hanne Mari Laitinen houkuttelivat ympäristötaidetyöpajaan puistovyöhykkeelle Tuomiojärven rantaan Kehä Vihreälle kaupungin asukkaita läheltä ja kaukaa tekemään katoavaa taidetta ja laatimaan omia kommentteja ympäristöön, uima- ja venerannan väliseen puistoon ja pusikkoon. Sieltä löytyikin mielenkiintoisia juttuja, risua, kaarnaa, saniaisia, kukkia, marjoja, heiniä, sieniä, tuhkaa, heiniä, kiviä, jätöksiä sekä eläinasukkaita: lintuja, kaloja, oravia, pupuja, perhosia ynnä muita ötököitä.

Rantapusikko oli sopivasti rempallaan, venetolppia oli vaihdettu, oksia karsittu ja villiintynyttä kasvillisuutta ja mätäneviä kantoja. Luontoympäristöä kaupunkimiljöössä, joka muuntui moneen käyttöön helposti. Rannassa, veden ja maan rajavyöhykkeellä, oli välitila odottamassa työpajalaisia. Herkkä vesistö, josta juomavesikin  lähtee puhdistusten kautta janoisten laseihin. Paikka inspiroi varmasti pajalaisia, tarjosi mahdollisuuden tehdä pieniä ja vähän isompia teoksia erilaisiin yllätykselliinkin koloihin.

Osallistujia ilmaantui tasaiseen tahtiin, ohilenkkeilijöitä, aamu-uinnilla kävijöitä, rannalla bilettäjiä, saunaan saareen menijöitä, maahanmuuttajia, mummoja lastenlasten kanssa, ikäihmiä palvelutalosta ja erikokoisia perheitä, paljon ulkoilevia koiria sekä niiden taluttajia. Monet pysähtyivät ja ihmettelivät mitä on tarjolla, joku epäili jopa pilaavansa työpajan omilla ideoillaan, mutta myös kovin moni seurasi hiljaa vieressä ja läksi puuhamaan omiin oloihinsa pieniä teoksia. Ilo löydöistä ruokki mielikuvitusta ja toisten esimerkit saivat hymyn huulille. Sitä kautta parastettiin ideoita.

Herkistyminen ympäristön asioille vaatii aistien virittämistä ja keskittymistäkin. Luontaisesti ihminen järjestelee tikkuja, pujottelee ja heiluttelee lehtiä, seuraa muutosta, aistii tuulta, sadetta, ääniä sekä pinoaa kiviä. Parhaimmillaan ajantaju soljuu flowssa niin, ettei huomaa muita ympärillään. Viettää hetken ihan omassa rauhassa. Stressitaso alenee heti ja pitempi oleskelu luovassa tilassa palauttaa, kuten sauna lenkin jälkeen tai rentoutus joogassa.

Vanha mestari Dewey jo tiesi, että Learning by doing eli tekemällä oppii parhaiten.  Pakko itse arvioida, mikä on sopivaa tai haitallista, luvallista ja soveliasta siihen ympäristöön?  Tai jopa laitonta? Ihan itse voi päättää myös, mitä esittää teoksella tai teolla. Haluaako kommentoida, osoittaa epäkohtia tai vain pysäyttää ohikulkijan kauneuden ihailuun. Ihmeellisistä epäpaikoista voi löytyä aarre tai jotain, mitä koskaan aiemmin ei ole huomannut ohikulkiessaan, vaikkapa kaarnakuviota puunrungossa tai nurmikon rajoja tai veden aaltojen muokkamaa hiekkapohjaa. Myös eläinten käyttäytymistä seuratessa löytyy usein hyviä ideoita, joita mestarit Da Vincistä lähtien ovat käyttäneet taiteessaankin.

 Ympäristötaiteilija joutuu myös miettimään, millä kiinnittää huomiota. Teoksilla voi myös olla sanoma, jolloin vaikuttamistyö voi olla hyvin hienovaraista, monia kysymyksiä herättävää. Hyvin luonnollisesti myös eettisiä kysymyksiä tulee esiin pohdittavaksi.

Työryhmäläiset olivat itsekin olleet luonnon vaikutuksista innostuneita. Luova leikki rannalla toi hyvää oloa ja ruokki muutenkin luovuutta. Kun se on mahdollisimman vapaata ja rentoa, ilo on pinnassa. Sen huomasi helposti myös isollistujista, ilo hyrisi, joillakin soljui tanssiaskeleet - toinen pisti juoksuksi innoissaan. Luonnossa oli lupa olla vain. Mutta siellä kyllä harrastettin paljon muutakin: kiipeämistä, roikkumista, tarrautumista, lepatusta, liplatusta, kirkumista, juttelua, huohotusta, piilottelua, rapinaa, kumahduksia, viuhuntaa, myhäilyä, laulelua, rummutusta, loikkimista, astelua, litinää, ropinaa, jyrähdyksiä, salamointia, paistetta, katkomista ja välillä katoamista puskiin.

Viimeisenä  päivänä loppubileisiin tuli mukavasti ihmisiä ja yhdessä tehtiin puuhun teos, jolle myös sävellettiin biisi. Lämmin kiitos kaikille ja eritysesti ohjelman keksijöille, yhdessä oli hienoa päättää työpaja. Teokset jäivät sinne vielä seuraavaksi viikoksi ihmeteltäviksi ja seurattaviksi.

Työpajassa kävijöitä oli varmaan yli 120 ja teosten määrää ei kukaan pystynyt kunnolla laskemaan, koska ne todellekin katosivat hetken päästä. Pääasia kuitenkin oli yhdessä ihmettely, mitä kaikkea sitä ihminen keksiikään poimia luonnosta muiden löydettäväksi.

Muutama poiminta osallistujilta, joita paikalliset DaVincit lausuivat innoissaan:

Tässä tarvitaan zeniläistä asennetta.
Mistä me löydettäis purje?
Ihanaa, mää pääsen kohta taiteileen!
Mä haluan tehdä pesän!
Teippihän ei ole luonnonmateriaalia.
Tää on NIIN hauskaa!

Lisää kuvia:
Aurinkoruutu -blogissa & tapahtuman sivulla Hetken töitä tapahtumassa

Vinkkejä ympästötaisteesta:

MSLn ympäristötaidesivut

Ympäristötaidetta

Ympäristökasvatusta


Aurinkoruudun puolesta,

Kulttuuri- ja ympäristöluotsi 
Hanne Mari Laitinen