torstai 24. elokuuta 2017

Aistit avoinna


Törmäsin kuluvan vuoden keväällä, tuttavani Miian vinkistä Kulttuuriympäristöjen tutkimuksen opiskelijoiden kenttätyöblogiin (https://kivikoskiblog.wordpress.com/). Miia oli toukokuun huitteilla osana inventointileirin aistiryhmää Isojärven kansallispuistossa, Heretyn luontopolulla. (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/24/aistiseikkailu-isojarvella/)

Seuraavassa tekstissä Miian tunnelmia ja sanallista kuvailua tuossa hetkessä, Heretyn luontopolulla.



Uinuvan Isojärven lumoissa

Hiljaisuus.

Suhinaa, askel ja toinen. Juuri, käpy. Lits ja lots.

Metsän vihreä sammalpeitto peittää kaiken alleen. Lasken käteni vieressäni olevan suuren sammaloituneen kiven pinnalle. Silitän kiven kosteaa sammalturkkia. Kuvittelen kiven kehräävän tyytyväisenä. Pienet kellastuneet havunneulaset sammaleen joukossa pistelevät kylmästä kohmettuneita sormiani. Nostan käteni ja vedän syvään henkeä, yrittäen saada sieraimiini metsän tuoksun, mutta haistan vain jään ja kylmyyden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vieno tuuli käy puiden latvoissa ja erotan hennon narinan. Olen liikkumatta ja kuuntelen tarkkaan. Narina voimistuu, hiljenee ja häviää, kunnes se taas voimistuu. Kuin puiden oma kehtolaulu metsälle. Haluaisin heittäytyä viereiselle kirkkaan vihreälle sammalmättäälle ja jäädä makaamaan sille. Olla vain hiljaa paikallaan ja sammaloitua yhdeksi osaksi tätä upeaa kokonaisuutta. Tulla osaksi tätä metsää ja tietää, mitä se tietää. Olla osa sen mystisiä salaisuuksia.

Jatkan kuitenkin matkaani, vastustaen tätä piilevää kiusausta. Katsellessani sammalpeiton pyöreitä ja salaperäisiä muotoja en voi olla miettimättä, moniko muu minua ennen on kokenut samaa houkutusta ja lopulta todellakin sammaloitunut osaksi tätä metsää? Jäänyt ikään kuin metsän loukkuun? Voisiko tuon sammalpeitteen alla olla ihmisen pää tai käsivarsi? Vai onko sammaleen alla sittenkin vain kivi, kanto tai puun oksa? Ajatus on pelottavan aavemainen, mutta samalla hämmentävän rauhoittava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruskeat kuolleet koivun lehdet kahisevat kenkieni alla. Ne kertovat oman tarinansa vihreästä kasvusta ja kuihtumisesta. Lehdet ovat kasvaneet kukoistaakseen ja nyt ne ovat muuttumassa hiljalleen takaisin maaksi. Takaisin ravinnoksi oman äitipuunsa juurille. Lakastuneet lehdet kertovat elämänkiertokulusta, jota meistä jokainen noudattaa. Kasvamme kukoistaaksemme ja lakastuaksemme, aivan kuten nämä kuivuneet lehdet jalkojeni alla.

Nyt puut odottavat harmaina ja kylminä uusia silmuja tulevaksi. Puut odottavat, linnut odottavat, metsän tuoksut odottavat ja jopa muurahaiset ja muut hyönteiset odottavat. Koko metsä odottaa. Tuntuu kuin se nukkuisi pysähtynyttä ikiunta. Metsä uinuu omaa Ruususen untansa, odottaen kevään ensimmäistä suudelmaa herättämään sen taas eloon.

Yhtäkkiä kuulen pajulinnun ujon laulun. Yritän taltioida sen, mutta lintu on turhan ujo ja lopettaa laulunsa, kuin se tietäisi aikeeni. Kirkas ja lämmin auringon valo siivilöityy oksiston läpi metsään, antaen lupauksen kevään tulosta. Valo kutsuu varjot leikkimään kanssaan. Haluaisin yhtyä mukaan leikkiin, mutta en osaa muuta, kuin ihastella ja yrittää ikuistaa tämän leikin elävänä mieleeni ja kameralle. Miten varjot pitenevät ja lyhenevät ja miten valo saa sammaleen loistamaan kirkkaana kuin smaragdi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiljaisuuden rikkoo kirkas puron solina. Musta ja jäätävän kylmä vesi solisee purossa kovaa vauhtia. Äkkiä tunnen kovan pohjoistuulen viiman kasvoillani. Tuuli ujeltaa ja tuo mukanaan raekuuron. Plop plop plop plop. Rakeet tanssivat iloisesti osuessaan olkapäilleni ja maahan kuivuneille lehdille. Sitten yhtä nopeasti kuin se alkoi, raekuuro loppuu ja jään ihastelemaan ruskealle polulle langenneita valkoisia helmirykelmiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kauanko olen ollut täällä? Mitä kello on? En tiedä. Jos en tietäisi, en välttämättä osaisi edes sanoa, mikä vuodenaika nyt on. Aika on metsässä häilyvä käsite. Täällä vallitsee ikuisuus. Ei ole mennyttä tai tulevaa. On vain tämä hetki, joka sitoo minut osaksi tätä metsää. Ja se hetki on ikuinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Teksti ja kuvat Miia Heikkilä (https://kivikoskiblog.wordpress.com/2017/05/19/uinuvan-isojarven-lumoissa/)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti