Valoa Variskukkulalla eli jo toiset ihanat Runotulet!

Kokemukset pienellä porukalla loppiaisena 2016 järjestetyistä ensimmäisistä Runotulista olivat sen verran mukavat, että taisimme jo saman tien päättää uusista Runotulista. Kysyttiinhän meiltä jo silloin, että onhan tämä myös ensi loppiaisena! Viimeksi saimme houkuteltua paikalle viitisenkymmentä kävijää paukkupakkaseen, tällä kertaa rohkenimme toivoa, että kävijämäärä siitä hieman kasvaisi.

Suunnitellen kohti tapahtumaa

Luotsiporukka keksi monenmoista ideaa siihen, miten Runotulista voisi tehdä vielä näyttävämmän tapahtuman, mutta koska budjetti oli edelleen nolla euroa ja useimmilla meistä aika kortilla ennen joulua, päätimme edetä suunnittelussa pitkälti edellisen tapahtuman pohjalta. Uutuutena oli idea värillisestä kankaasta tehtävistä "teltoista", joiden kankaan läpi valo siilautuisi varmasti kauniisti pimeään iltaan.

Ympäristöluotsiporukasta löytyi kymmenkunta tapahtumasta kiinnostunutta ja kokoonnuimme yhteen ennen joulua askartelu- ja suunnitteluiltaan. Eeva oli valmistautunut loistavasti valotelttojen rakentamiseen, miettinyt konstruktiota, hankkinut kankaita ja kerännyt valmiiksi pajunoksia, joista valoteltat (-tiipiit / -louteet) valmistuivat illan aikana tapahtumaa odottamaan. Itse runojen esillepanoon pystyimme nyt käyttämään parempaa materiaalia kuin viimeksi, sillä Ritva oli pelastanut uusiokäyttöön eräästä toisesta tapahtumasta yli jääneitä A3-kokoisia kovia pahveja, ja siihen kokoon oli helppo tekstata tämänvuotiset runot.

Itse tuliksi varattiin Runotulille paitsi hyvin runot valaisevia ulkotulia, myös öljykynttilöitä ja tavallisia kynttilöitä. Lyhdyiksi oli varattu iso määrä lasipurkkeja ja varastossa oli jäljellä myös viimevuotisia lyhtyjä. Tarja lupasi tuoda myös jäälyhtyjä, mikäli pakkasta riittäisi.

Alueen käyttölupa, tapahtumalupahakemus ja tiedotusta

Koska tapahtumaa oltiin järjestämässä kaupungin maalle, päätimme olla kunnon kansalaisia ja hankkia maanomistajan luvan. Runotulilla olisi mahtavaa pitää myös nuotiota, mutta pohdimme, että se edellyttäisi varmasti isompaa luparuljanssia.

Niinpä Runotulista tehtiin Jyväskylän kaupungille tapahtumalupahakemus. Kuvaisin tätä episodia sanalla oppimiskokemus... Ensinnäkin, lupahakemuslomakkeen luo ei löydä ihan hetkessä kaupungin nettisivuilta (pitäisi tietää tasan oikea termi, jotta lomake löytyisi jkl.fi-sivuilta nopeasti haulla), niinpä seikkailin jonkin aikaa tapahtuman järjestäjille tarkoitetuilla sivuilla, ennen kuin onnistuin klikkailemaan itseni perille.

Tämä on se polku, jota pitkin olisi löytynyt alueen käyttöluvasta tietoa ihan suoraan.

Jyväskylän kaupunki » Kaupunkirakennepalvelut » Kadut ja liikenne » Luvat » Maanomistajan lupa

Olisihan tuonne pitänyt hoksata heti mennä ;)

Sähköisen lomakkeen täyttäminen oli muuten ihan ok, mutta kun tulin kohtaan "Hyväksyn voimassa olevan taksan mukaisen laskutusperusteen" ja klikkasin taksat sisältävälle sivulle, nielaisin. "Luvan käsittelymaksu, ei käyntiä kohteessa" - alin taksa 83 euroa (veroton). Sellainen pieni ongelma, että meillä kaupungin vapaaehtoistyötä tekevillä luotseilla ei ole mitään kassaa, mistä edes tätä alimman kategorian maksua suorittaa. Hakemuksen tekeminen pysähtyi siihen, kunnes olin käynyt keskustelua parin kaupungin ihmisen kanssa ja saamani neuvon mukaisesti muotoilin hakemukseen, että "Mikäli luvasta aiotaan periä käsittelymaksu, pyydän ottamaan yhteyttä ennen lupapäätöksen tekemistä". Tämä antoi takaportin siihen, että jos lasku olisi tulossa, peruttaisiin lupahakemus ja sen myötä tapahtumakin. Tuntui mielenkiintoiselta, että kaupunki voisi hyvinkin laskuttaa omien vapaaehtoistensa järjestämästä ilmaistapahtumasta... 

Järki kuitenkin voitti ja ilo oli suuri, kun sähköpostiin tupsahti viesti, jossa vahvistettiin että maankäyttölupa oli myönnetty ja ilman mitään kuluja. Ihan reilua niin, sillä vielä tätä kirjoitettaessa ei ole tietoa, saavatko luotsit avustusta Runotulien materiaalihankintoihin.

Tapahtumasta tiedottaminen hoidettiin tuttuun tapaan: Jyväskylän ympäristöluotsit-ryhmän kautta luotiin Facebook-tapahtuma ja nettiin tehtiin tapahtumailmoitukset sekä kaupungin tapahtumakalenteriin että Keskisuomalaisen menoinfo-verkkopalveluun. Askarteluiltana käsin tehtyjä mainoksia ripustettiin esille Kortepohjaan ja lähialueille mm. kauppoihin.

Kaksi päivää ennen loppiaisperjantaita huomasin Runotulien päässeen Keskisuomalaisessa esille pelkkää menopalstaa paremmin. Toimittaja oli kuitenkin huumori-immeisiä tai ei ollut noteerannut lähipäivien sääennustetta, sillä vesisadetta ei todellakaan ollut luvassa - pakkasta oli varmasti tiedossa myös loppiaiseen asti!

Runotulet palavat!

Loppiaisperjantaina saimme yhdeksän ympäristöluotsin voimin sommiteltua Runotulien polut ja tulet paikoilleen noin tunnin kuluessa.

Sytkärit napsahtelivat ja tulitikkuja kului, kun öljykynttilöitä, ulkoroihuja ja tavallisia kynttilöitä sytyteltiin ja aseteltiin paikoilleen. Erilaisia liekkejä sytytettiin toistasataa!

Runotulet 2017 toivotti kävijät tervetulleiksi klo 18-19.30 (sopiva aika meidän järjestäjien kannalta, sen aikaa tarkenee aika paikallaankin ulkosalla, vaikka olisi kylmäkin). Runotulien runopolku sijaitsi edellisvuotiseen tapaan Variskukkulan laella, mistä pienet tulemme näkyivät kauas iltapimeässä.

"Variskukkula ei ole ollut koskaan näin kaunis!"

- Koiranulkoiluttaja, joka kiertää Variskukkulalla monta kertaa päivässä.-

Vähitellen väkeä alkoi tulla paikalle. Valkoisen lumipeitteen alla oli paikoin liukasta, mutta ikävä kyllä hiekoittaminen ei ollut mahdollista - siispä oli vain kuljettava hitaasti ja rauhallisesti, kuten Runotulien tunnelmaan sopii.

"Ei tunnu enää pakkanen!"

"Miten kaunista ja tunnelmallista!"

"Ihana tapahtuma"

Variskukkulan toisella puolella, siellä Vehkalammen puiston hiljaisemmalla puolella, olivat värikkäät valoteltat tai -tiipiit. Telttapolku oli tällä kertaa "vain" tunnelmapolku ilman runoja, mutta meillä heräsi jo ajatuksia seuraavia Runotulia varten...

Ympäristöluotsit Runotulilla: eturivissä vasemmalta oikealle Pirita, Eeva, Tarja, Satu ja Ritva, takarivissä Upe, Pauli, Heta ja Sirpa.

Kun kello löi puoli kahdeksan loppiaisiltana, aloitimme kynttilöiden ja tulien sammuttelun, sitten oli aika siivota kaikki tapahtuman jäljet pois. Tavoitteenamme oli jättää Runotulien paikalle vain jalanjälkiä lumessa ja uskoisin, että siinä onnistuttiin. Kaikki muut jäljet ovat toivottavasti vain lämpimiä muistijälkiä runoista, elävistä tulista ja kohtaamisista polulla.

Runotulilla kävi meidät järjestäjät mukaan lukien noin 120 henkilöä, mikä yllätti meidät iloisesti. Yleisömäärä siis yli tuplaantui! Näyttää vahvasti siltä, että Runotulet syttyvät myös loppiaisena 2018, joten siellä tavataan... Kiitos kaikille mukana olleille ja erilaisissa järjestelyissä auttaneille :)

Jalkaisin-blogin juttu Runotulista 2017

Retki Punavuoren poluille

Ympäristöluotsit suuntasivat pienellä porukalla viime perjantaina Puuppolaan tutustumaan Punavuoren alueeseen. Yksityismailla sijaitseva Punavuori kuuluu Kuukanpään kulttuurimaisemaan ja on hieno näköalapaikka. Vuoren päältä löytyy upeita eväs- ja taukopaikkoja, joilta voi ihastella huikeita näköaloja, mutta me ympäristöluotsit suosittelemme ottamaan myös muut näkökulmat huomioon.

Punainen vuori

Vuori on nimensä mukaisesti punainen, kivilaji on punainen apliittigraniitti. Punavuori, korkeus 175 metriä merenpinnasta, onkin geologisesti arvokas kohde ja ehdottomasti kannattaa etsiä polku myös vuoren juurelle, jotta pääsee pystysuoria kallioita ihmettelemään alhaalta käsin.

Retkipäivämme sattui sadejakson keskelle, mutta juuri aamupäivän tunteina oli poutaista ja kiusaa oli vain itikoista. Vuoren juurella on kuitenkin paljon ajan saatossa pudonneita kivenlohkareita, jotka sateen jäljiltä voivat olla liukkaita, joten askeleet kannattaa ottaa harkiten.

Yhä ylös yrittää

Ympäristöluotsimme Raija ei päässyt retkelle mukaan, mutta kertoi mielenkiintoisen tarinan. Perimätieton mukaan Punavuorella oli Isovihan aikaan (1713-1721) tapahtunut jänniä. Venäläiset kasakat olivat ajaneet takaa lähialueella asuvaa emäntää ja hänen seitsemää lastaan. Neuvokas emäntä lapsineen pääsi kuitenkin livahtamaan kasakoilta pakoon Punavuoren luona. Mutta miten? Vastassahan on ja on ollut pystysuora, korkea kallio. Raija tiesi kertoa, että Punavuoren päälle on paettu Pukinpolkua pitkin - kyseessä on vaikeakulkuinenkin reitti, osittain halkeamaa pitkin kulkeva. Retkellämme oli mukana Upe, joka tarinan kuultuaan alkoi hetimiten selvittää Pukinpolun sijaintia. Se löytyikin, ja kyllä siitä ylös pääsee, mutta ei puhtain sormin ja polvin. Pukinpolun kapuaminen onnistuu ilman köyttä, joten... seikkailu kutsuu!

Juuri nämä vanhat tarinat ovat kiehtovia ja houkuttelevat tutkimaan vuorta tarkemmin. Vuoren päällä on kalliossa kuulema vielä pieniä hiidenkirnuja! Niitä emme tällä retkellä edes muistaneet etsiä, joten ilman muuta Punavuorelle mennään uudestaan. Sanotaanhan laulussakin, että Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Toivotamme kaikille kaunista juhannusta ja leppoisia, kesäisiä lähiluontoretkiä!

Keski-Suomen liitto: Raportti Keski-Suomen arvokkaista kulttuuriymparistöistä valmistunut

Retkiä lähiluontoon suomen kielen opiskelijoiden kanssa

Jyväskylän ympäristö- ja kulttuuriluotsit osallistuivat Jyväskylän kansalaisopistossa suomen kieltä opiskelevien maahanmuuttajien teemapäivien suunnitteluun ja toteutukseen. Maahanmuuttajilla oli valittavanaan neljä erilaista teemaa: luonto, taide- ja käsityö, kulttuurikävelyt ja kokkaus. Teemaryhmät tapasivat huhtikuussa kolmena keskiviikkona n. klo 9-13. Itse osallistuin ympäristöluotsina luontoryhmän tapaamisiin, joten kerron niistä enemmän.

Luontoryhmään oli hakeutunut retkeilystä tai luonnosta kiinnostuneita ihmisiä, ja toiveena oli päästä metsään. Ensimmäinen retkikohde oli Kanavuoren luontopolku, toinen Vuorilammen laavu Huhtasuolla ja kolmas kohde olisi ollut Haukanniemi ja läheinen lintutorni, mutta sateen sattuessa retkipäivälle pidimmekin luontoaiheista pysäkkityöskentelyä kansalaisopiston kieliluokassa.

Kanavuori

Kanavuorelle lähdettiin linja-autolla. Ihan lähelle luontopolkua ei bussilla pääse, mutta osasimme kyllä lopulta suunnistaa perille. Osa tuli omilla autoilla. Ilma oli keväisen raikas, jopa viileä, mutta luontopolun jyrkkää rinnettä ylös kavutessa kaikille tuli varmasti lämmin. Tauko oli tarpeen kesken kiipeämisen. 

Osa porukasta jäi evästauolle Pikku-Leuhalle, reippaimmat kiersivät luontopolun. Vähän märkääkin taisi olla, mutta lenkkareilla kyllä pärjäsi, jos kiersi pahimmat kosteikot. Kulttuurierot alkoivat näkyä evästauolla. Tiedättehän - kun mennään retkelle ja pyydetään ottamaan omat eväät, suomalainen pakkaa reppuunsa termospulloon pienet kahvit ja lisäksi leipää ja hedelmiä omaan tarpeeseen. Maahanmuuttajamme sen sijaan levittivät kiven päälle pellavaliinan ja liinan päälle eväät, joista riitti jaettavaksi kaikille. Termospulloissa oli teevettä varmasti tarpeeksi, eli liikaakin. Vaikka ilma oli viileä, tunnelma oli lämmin!

Piknikporukkakin kiipesi vielä huipulle katsomaan silokallioita ja ihmettelemään katajanmarjoja. Muutama kypsä, sininen marja löytyi maisteltavaksi. Kanavuorelta alas kapuaminen ei ole muuten ihan helppoa, mutta apukädet olivat lähellä ja retki sujui onneksi kommelluksitta. 

Vuorilammen laavu

Toisella kerralla retkikohteena oli sympaattinen Vuorilammen laavu Huhtasuolla. Tällä kertaa ympäristöluotseja oli mukana useampikin. Pakkasyön jälkeen ilma oli viileä, ja metsäkävely sujui ripeästi, ehkäpä koska makkaranpaistokin jo houkutteli.

Nuotion sytytys ja makkaranpaisto sujui mukavasti yhteistyössä. Jälleen makkaraa oli kannettu paikalle runsaasti - eli vähän liikaa. Laavun pihalla on pitkä pöytä, jonka äärellä evästimme yhdessä, rennon tunnelman vallitessa. Laavulla on muuten mitä ilmeisemmin riittänyt kävijöitä - kotoa kannetut polttopuut olivat tarpeen. Ympäristöluotsit jäivät vielä laavulle odottelemaan iltapäivällä retkelle saapuvia ikäihmisiä. Pauli tuunasi samalla laiturin pyörätuolihurjastelijoille turvallisemmaksi.

Sadepäivän pysäkkityöskentely

Kevät keikkuen tulevi, ja niinpä sateen reippaasti ropistessa oli viimeisellä kerralla luovuttava linturetkestä ja Haukanniemeen menosta. Kansalaisopiston kieliluokassa oli otettava varasuunnitelmat käyttöön. Aluksi opiskelijat katsoivat luontodokumenttia, jonka jälkeen vuorossa oli pysäkkityöskentelyä. Pysäkkejä oli neljä, ja ne kierrettiin kolmen hengen ryhmissä. Yhdellä pysäkillä oli puiden ja eläinten tunnistuspelejä, yhdellä retkeilyvarusteita tutkittavana, kolmannella erilaisia luontokirjoja eläimistä ja neljännellä lintumonisteita ja tabletteja, jotta lintujen ääniä pääsi kuuntelemaan luontoportin avulla. Varsinainen linturetki tehdään vielä ehkä toukokuun puolella.

Pysäkkityöskentely oli teemaretkille oiva päätös. Eri pysäkeillä pääsi juttelemaan monenlaisista asioista, ja luonnonystävillä riitti tietysti puhuttavaa. Monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluja syntyi, esimerkiksi matkailusta, Suomessa asumisesta, kissan hampaista ja tietyn haavassa kasvavan käävän käytöstä. Lopuksi opettaja kertoi vielä kaikille yhteisesti jokamiehenoikeuksista. Varsinkin kalastus herätti kiinnostusta. Olisikohan onkiretkessä ideaa?

-Pirita